Projektit

Vuosi 2017 täynnä mielenkiintoisia projekteja!

Projektitoiminnan yhtenä keskeisenä tavoitteena Mikkelin nuorkauppakamarissa on tuoda toimintaamme tunnetuksi, kehittää omaa toimintaamme ja vaikuttaa positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan. Myös varainhankinta on yksi keskeinen projektitoiminnan osa-alue talousprojektien kautta. Eli melko merkittävä osa kamarin toimintaa!

Projektien kautta saat uusia verkostoja ja pääset treenaamaan niin tiimityötaitoja kuin johtamistakin. Jokaiselle löytyy sopiva paikka projektissa.

 Tuhat Nuorta Johtajaa

Tuhat nuorta johtajaa valtakunnallinen kampanja tuo yhteen tuhat nuorta ja johtajaa tutkimaan, kokemaan ja oppimaan, mitä johtajuus tänä päivänä on. Kampanjan aikana nuori pääsee päiväksi mukaan johtajan arkeen. Kampanja toteutetaan Mikkelissä kaksi kertaa vuonna 2017: keväällä vk 19 ja syksyllä vk 46.

Kampanja on jatkoa Päivä Johtajana -tempaukselle. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan: 1000nuortajohtajaa.fi

Vuoden positiivisin mikkeliläinen

13. vuoden positiivisin mikkeliläinen palkitaan elokuussa 2017 Mikkelin Nuorkauppakamarin toimesta.

Vuoden positiivisin suomalainen on vuodesta 1993 lähtien jaettu Positiivareiden ja Nuorkauppakamarin antama huomionosoitus. Nuorkauppakamarit ovat valinneet paikallisen positiivisimman henkilön tai tahon vuodesta 2004. Paikallisten ehdotusten sekä Positiivareiden ehdokkaan joukosta valitaan Vuoden Positiivisin Suomalainen, joka julkistetaan valtakunnallisella Positiivisuusviikolla syyskuussa 2017.

Vuoden positiivisin mikkeliläinen tullaan palkitsemaan Mikkelin Nuorkauppakamarin toimesta nyt jo kolmannentoista kerran elokuun 25. päivänä 2017 järjestettävän Korkkarijuoksu -tapahtuman yhteydessä Mikkelin keskustassa. Omaa suosikkia on mahdollisuus ehdottaa 26.6.–16.7.2017 välisenä aikana sähköisesti täällä (äänestyslinkki avautuu uudessa välilehdessä) tai seuraavissa paikoissa: CafeStella (Kauppakeskus Stella), Liikuntakeskus Fressi Mikkeli, Mikkelin kaupunginkirjasto, Ramin konditoria (Kauppakeskus Akseli), Torikahvila Marski ja Suur-Savon Osuuspankki, Mikkelin konttori.

Lopullisen päätöksen palkinnon saajasta tekee ehdotuksiin pohjautuen raati, johon kuuluu muun muassa yhteistyökumppaneiden edustajia. Vuoden positiivisin mikkeliläinen 2017 -projektin yhteistyökumppaneina ovat: Positiivarit Oy, PuistoKukka, Ramin Konditoria Kahvila Oy, Tmi SaaraLiu, Teroprint Oy ja Suur-Savon Osuuspankki.

JCI goes Asuntomessut

"Asuntomessut 2017 järjestetään Mikkelissä 14.7.–13.8.2017 välisenä aikana. Asuntomessut on jaettu neljään eri teemaviikkoon, joista toinen kokonainen viikko (vko 30) on harrasteviikko." Mikkelin Nuorkauppakamari esittäytyy asukasareenalla 30.7. ja tuo samalla kamaritoimintaa tutuksi yleisölle.

Esittäytyminen tapahtuu debatin merkeissä, kahdessa osassa siten, että klo 13:00 kuullaan nuorkauppakamarilaisten debatointia ja klo 15:00 paikallisten vaikuttajien debatointia. Molemmissa esityksissä debatoi 2 joukkuetta (yhdessä joukkueessa on 3 henkilöä).

Lue lisää.

Korkkarijuoksu 25.8.2017

Korkkarijuoksu juostaan jälleen Mikkelin torilla 25.8.2017 klo 18-20 - tervetuloa mukaan!

Ilmoita energinen 2-4 hengen joukkueesi mukaan Korkkarijuoksuun täällä: https://goo.gl/forms/jlK4L0gqQXcddoDv2

Tapahtuman nopein ja parhaiten pukeutuneet joukkueet palkitaan - kannattaa panostaa siis myös pukeutumiseen 😉

Juoksun hinta 90 € / joukkue (alv 0 %).

Korkkarijuoksussa jokainen juoksee omalla vastuulla.
Juoksijat K-18.
Vähintään 5 cm korot.

Tänä vuonna kaikki tuotot kohdistetaan Mikkelin kaupungin ehkäisevän päihdetyön kautta lasten ja nuorten ennaltaehkäisevään päihdetyöhön.

Perehdytysopas uusille koejäsenille ja jäsenille

Kamarimme kunniajäsen Hanna Airas työsti opinnäytetyönään kamarille ja muillekin kamareille hyödynnettävän perehdytysoppaan. Perehdytysoppaan avulla uudet koejäsenet ja jäsenet saadaan helpommin sisälle toimintaan sekä ymmärtämään toiminnan monet eri tasot. Voit ladata perehdytysoppaan tästä: OPAS Tervetuloa jäseneksi nuorkauppakamariin

Kansalliset projektit