Vuoden positiivisin mikkeliläinen

Vuoden Positiivisin Mikkeliläinen -kilpailu

Vuoden Positiivisin Mikkeliläinen -palkinto jaetaan Mikkelin Nuorkauppakamarin toimesta vuosittain. Vuodelle 2019 ehdokasvalintaa uudistettiin ja nyt jokainen pääsee äänestämään vuoden positiivisinta mikkeliläistä raadin ennakkoonvalitsemista ehdokkaista.

Äänestä vuoden positiivisinta mikkeliläistä

Perinteinen Vuoden positiivisin mikkeliläinen äänestys järjestetään nyt jo 17. kerran. Mikkelin Nuorkauppakamari on valinnut vuoden positiivisimman mikkeliläisen jo vuodesta 2005 asti ja tavoitteena on luoda myönteistä ilmapiiriä, nostaa Mikkelistä esiin positiivisia asioita ja antaa tunnustus henkilölle, jolle positiivisin mikkeliläinen huomionosoitus kuuluu. Vuonna 2020 tunnustuksen sai Domin sedät. Vuoden Positiivisin Mikkeliläinen on todellinen hyvän mielen projekti, sillä nykyisellä äänestysmallilla kaikki mikkeliläiset pääsevät äänestämään raadin ennakkoon valitsemista ehdokkaista omaa suosikkiaan ja näin ollen osaksi positiivisimman henkilön valintaa

Mikkelin Nuorkauppakamarin organisoimassa kilpailussa jätettiin vuosi takaperin lähes 2000 ääntä! Käy antamassa oma äänesi Vuoden Positiivisimmalle Mikkeliläiselle!

Äänestys on päättynyt - voittaja julkistetaan 2.10.2021

Koronatilanteesta johtuen palkitseminen on siirtynyt Jukurien kotiottelun yhteyteen 2.10.2021. Saavu siis Ikioma Areenalle, ja kuulet ensimmäisenä voittajan!

Ehdokkaat

Tänä vuonna raati on valinnut ennakkoon viisi ehdokasta, joista kaikki voivat valita oman suosikkinsa alla olevalla äänestyslomakkeella.

Pauliina Hukkanen – yrittäjä, Teatteriravintola Ilo
Pauliina on tuonut iloa ja energiaa sekä uusia avauksia Mikkelin ravintola- ja tapahtumakenttään myös korona-aikana, eikä ole antanut haastavan tilanteen lannistaa.

Olli Heinikainen – MP:n hallituksen puheenjohtaja
MP:n lisäksi Olan rakennusliikkeen mainoksia ja itse puuhamiestä näkee poikkeuksetta kaikkien urheilulajien tapahtumissa. On todellinen mikkeliläisen urheilun kummisetä.

Koronatiimi Hans Gärdström sekä Santeri Seppälä
Ennennäkemätön ja -kokematon tilanne tuli meille kaikille yllätyksenä, kun koronan ensimmäinen aalto saapui Suomeen vuoden 2020 Maaliskuussa. Tästä huolimatta Hans ja Santeri ovat omalla ammattimaisella ja rauhallisella toiminnallaan luoneet uskoa meihin kaikkiin, että tästäkin selvitään kuivin jaloin

Roope Rask – yrittäjä ja ravintoloitsija, Ravintola Holvi
Holvi on tuonut aivan uutta tuulta Mikkelin ravintolakenttään ja Roope on ollut avainasemassa tämän muutoksen puhaltaessa. Positiivinen elämänasenne ja rohkeus kokeilla uusia asioita leimaavat Roopen toimintaa. Roope ja Holvi saivat kiitosta myös lasten ravintolakulttuurin tukemisesta

Tuomas Anttonen – toiminnanjohtaja, Juniori-Jukurit ry
Mikkelin suurimman lasten ja nuorten urheiluseuran väsymätön puuhahenkilö. Tuomas tekee työtään suurella sydämellä, on maanantaina ensimmäisenä hallilla ja vetää vielä sunnuntaina luistimet jalkaan ja hymyn suupieliin innostaessaan uusia lapsia jääkiekkoharrastuksen pariin

VUODEN 2021 RAATI​

Vuoden Positiivisin Mikkeliläinen -palkinto jaetaan Mikkelin Nuorkauppakamarin toimesta vuosittain. Vuodelle 2019 ehdokasvalintaa uudistettiin, ja nyt jokainen pääsee äänestämään vuoden positiivisinta mikkeliläistä raadin ennakkoonvalitsemista ehdokkaista.

Vuoden 2021 raadissa vaikuttavat tänä vuonna:
  • Timo Laitakari, päätoimittaja, Länsi-Savo
  • Marko Palhomaa, yrittäjä Aitoasunnot
  • Sanna Paavilainen, yritysneuvoja, Miksei Mikkeli
  • Noora Rauhala, puheenjohtaja, Mikkelin nuorisovaltuusto
  • Tea Pulkkinen, yrittäjä, Neiti Neilikka
  • Jenni Oksanen, puheenjohtaja, Mikkelin nuorkauppakamari

Yhteistyössä

Aito Asunnot

Olitpa muuttamassa tai myymässä, meidän tehtävämme Aitoasunnoilla on tarjota markkinoiden helpoin, mukavin ja nopein kiinteistönvälityskokemus

Neiti Neilikka

Neiti Neilikka on sisustuksellinen kukkasidonnan erikoisliike Mikkelissä, melkein sairaalaa vastapäätä. Palvelemme myös verkkokaupassamme, Tervetuloa!

Länsi-Savo

Tilaa Länsi-Savo juuri kuten sinulle sopii. Nauti päivittäin mielenkiintoisista sisällöistä, joita et saa muualta. Pysy mukana kiinnostavissa teemoissa läheisistä ilmiöistä ja ihmisistä. Tarjoamme ainutlaatuisia elämyksiä joka päivä.

Miksei Mikkeli

Miksei Mikkelin tehtävä on auttaa sinua menestymään. Olemme rohkea ja heittäytyvä asiantuntijoiden, tekijöiden ja visionäärien joukko. Teemme työtä, jotta seudun yrittäjillä olisi asiat hyvin – nyt ja tulevaisuudessa. Tarjoamme yrityksesi käyttöön Mikkelin kaupungin yrityspalvelut puolueettomasti, luottamuksellisesti ja henkilökohtaisesti

Mikkelin Jukurit

Mikkelin Jukurit pelaa jääkiekkoa Suomen korkeimmalla sarjatasolla Liigassa. Jukurit tuottavat elämyksiä eteläsavolaisille.

Äänestyslomake

Äänestys on päättynyt - voittaja julkistetaan 2.10.2021!