Kamarista ponnistanut

Starttaamme nettisivuillamme uuden blogisarjan, jossa senaattorimme sekä uupuneet jäsenet kertovat kokemuksiaan siitä, miten nuorkauppakamaritoiminta on auttanut heitä etenemään urallaan. Kuulemme mielenkiintoisia haastatteluita niin yritys- kuin kuntamaailmasta. 

Ensimmäisenä ääneen pääsee Päivi Väisänen. Päivi työskentelee Tilintarkastus Inkeröinen & Himanen Oy:n palveluksessa HT-tilintarkastajana. Tilintarkastus Inkeröinen & Himanen Oy on suomalainen hyväksytty tilintarkastusyhteisö. Toiminta keskittyy pääasiallisesti Itä- ja Etelä-Suomen alueelle. Yritys tarjoaa asiakkailleen tilintarkastukseen, verotukseen ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluja vahvalla kokemuksella ja ammattitaidolla. Tavoitteena on huolehtia siitä, että yritys palvelee asiakkaitaan osaavasti, laadukkaasti ja tehokkaasti.

Kamariura

Milloin olet toiminut aktiivisesti nuorkauppakamarissa?

Tulin tutustumaan kamaritoimintaan vuoden 2002 lopulla ja siitä se sitten lähti JCI urapolku etenemään. Työskentelin useissa eri viroissa niin alueella, kuin kamarissa vuosina 2004-13. Vuosien 2011-13 aikana kävin läpi puheenjohtajapolun valmistaututuvasta puheenjohtajasta lähtien. Sitä ennen olin tehnyt omassa kamarissamme mm. INT:n, IND:n, TREAS:n virat. Lisäksi alueella ja kansallisella tasolla toimin aluesihteerinä (2013), Kansainvälisten asioiden projektipäällikkönä (2010), Tuottavan idean Keskusliiton virkailijana (2006) sekä alueen Tuottava Idea -projektipäällikkönä (2005). 

Kamarivirat Päivin uralla
Milloin sait senaattorin arvon ja mikä on senaattorinumerosi?

Sain senaattorin arvon vuonna 2015 ja senaattorinumeroni on #74662.

Senaattori on ansioitunut yli 40-vuotias entinen JC, kamarin, kansainvälisen ja kansallisen senaatin, kansallisen ja kansainvälisen järjestön ainaisjäsen. Kamarissa hänellä on samat oikeudet kuin jäsenellä – paitsi ei äänioikeutta eikä jäsenmaksuvelvoitetta kamarille. Senaattorin arvon myöntää hakemuksesta maailmanpresidentti (WP).

Työelämä

Mitä teit työksesi, kun liityit kamariin?

Työskentelin Etelä-Savon verotoimistossa verotustehtävissä.

Millaista työtä teet nyt? Entä tässä välissä kamariurasi aikana?

Muutaman työvuoden jälkeen jatkoin opintoja. Kävin töiden ohessa vero-opiston yritysverotuslinjan, MAMKin tilintarkastuksen erikoistumisopinnot ja LUTin laskentatoimen maisteriopinnot. Siirryin tässä vaiheessa PwC:lle tilintarkastustehtäviin ja suoritin HT-tutkinnon. Nykyään työskentelen Tilintarkastus Inkeröinen & Himanen Oy:llä tilintarkastajana. Koko työurani ajan työnkuvaani on kuulunut myös verokonsultointia, yritysjärjestelyitä ja alan kouluttamista.

Millaisia hetkiä tulee mieleesi työuraltasi, jolloin olet huomannut kamaritoiminnasta olleen hyötyä?

Henkilökohtaisesti olen saanut roimasti esiintymisvarmuutta ja erilaisia taitoja esitysten elävöittämiseen. Koulutukset ja jc-ystävät ympäri maailmaa ovat tarjonneet kansainvälistä maustetta, jota työtehtävissäni on tullut vähemmän vastaan. Kielitaitoni ja ymmärrys kansallisuuksien eroista ovat tulleet jc-toiminnan myötä tutuksi. Mielenpainuvia kv-tapahtumia ovat olleet kaikki, näistä mainittakoon mm. Wienin (Itävalta) maailmankokous 2006, Engelbergissä (Sveitsi) Bielin kamarin kanssa tvinningtoimintaa, laskettelumatka, Pietarin (Venäjä) jc-businesstapaaminen 2010, Osakan (Japani) maailmankokous 2010 ja Göteborgin (Ruotsi) European Academy 2011.

Businesstreffien myötä olen päässyt tutustumaan mielenkiintoisiin organisaatioihin, niiden palveluihin ja tuotteisiin sekä ko. organisaatioiden johtamiseen. Myöhemmin työasioissa olen asioinut samojen henkilöiden kanssa ja neuvottelut ovat olleet luontevampia, kun olemme jo aiemmin tavanneet. Voidaan jatkaa siitä, mihin kamari-illan aikana jäimme.

Mikä on suurin hyöty, mitä koet nuorkauppakamaritoiminnan antaneen työurallesi?

Kamaritoiminta on avannut minulle sellaisia ovia, joiden sisäpuolelle en usko, että olisin koskaan päässyt ilman kamaritoimintaa. Tapahtumat, koulutukset ja kongressit ovat olleet viimeisen päälle hyvin järjestettyjä, juuri meitä jc:eitä ajatellen. Yritysvierailut ovat olleet mielenkiintoisia omalla kotiseudulla (Osuskauppa Suur-Savo, Mikkelissä, Ravitalli Suuronen Juvalla, Maakuntaliitossa Mikkelissä) kuin muidenkin tapahtumien yhteydessä (mm. Kaslink Foods Kouvolassa, Toyotan tehtaat Osakassa, Japanissa ja Wolkswagenin tehdas Braunschweigissa, Saksassa).

Toiminta on avartanut näkemystä, miten toimitaan erilaisissa työyhteisöissä, miten erityyppisten ihmisten kanssa toimitaan ja millaisella projektinhoidolla päästään tuloksiin. Johtamisen oli aktiivivuosieni ajan kantavana teemana, jolloin osallistuin useisiin aiheeseen liittyviin koulutuksiin. Ymmärrykseni kasvoi miksi johtajat toimivat niin kuin toimivat ja millaisia odotuksia hyvää johtajaa kohtaan on työelämässä.

Mikä on parasta nuorkauppakamaritoiminnassa? Mikä on se syy, jonka takia nuorkauppakamaritoimintaan kannattaa lähteä tutustumaan?

Parasta on jc-ystävät ja oman kamarin toiminta Mikkelissä. Lisäksi ”passion for action” on jäänyt mieleen kantavana teemana. Kun on halua ja tahtoa kehittyä, niin silloin on mahdollisuus onnistua. Kamarissa on voinut opetella niitä taitoja, joita ei omassa työssä työssä tullut vastaan, se on motivoinut pitkään ja aktiiviseen kamariuraan.

Stay tuned!

Päivin lisäksi kesän aikana on tulossa useampi Kamarista ponnistanut -artikkeli. Luvassa on mm. useita eri alan yrittäjiä ja asiantuntijoita. Ensi kerralla kuulemma timantinkovan myyntijohtajan mietteitä kamariuraltaan!

Aikaisemmat artikkelit