JCI Mikkeli 60 vuotta – juhlavuoden ilme julkaistu!
By Riikka Peni18.1.2023
Mikkelin Nuorkauppakamari täyttää tänä vuonna 60 vuotta ja sen kunniaksi halusimme luoda ilmeen juhlavuoden viestintään. Juhlavuoden ilme tulee näkymään viestinnässä koko vuoden, joka huipentuu 60-vuotisjuhlagaalassa 9.9.2023! Juhlavuoden suunnittelutiimi aloitti toimintansa jo hyvissä ajoin edellisen vuoden puolella, jossa lähdettiin hahmottelemaan koko juhlavuotta kokonaisuutena projektipäällikkö Riikka Penin johdolla. Juhlavuoden osakokonaisuuksia yhdistämään haluttiin yhtenäinen juhlavuoden ilme, jonka toteutusta …
JCI Mikkeli 60 vuotta – juhlavuoden ilme julkaistu! Lue lisää »
Vuoden Mikkeliläinen tunnustus on myönnetty Ramin Konditoria Kahvilalle
By Tiina Ylönen10.12.2022
Mikkelin Nuorkauppakamari on vuodesta 1978 lähtien jakanut Vuoden Mikkeliläinen –tunnustuksen. Tunnustuksen voi saada Mikkelin tuomisesta maailmakartalle erilaisilla teoilla ja toimilla sekä Mikkelin myönteisen kuvan luomisesta. Tunnustusta ei voi saada urheilemalla eikä politikoimalla. Vuonna 2022 Mikkelin Nuorkauppakamari on myöntänyt Vuoden Mikkeliläinen tunnustuksen Ramin Konditoria Kahvila Oy:lle. Palkinnon kriteerit ovat vuosien saatossa täyttäneet eri alojen vaikuttajat, joiden …
Vuoden Mikkeliläinen tunnustus on myönnetty Ramin Konditoria Kahvilalle Lue lisää »
Olli Jokinen on Vuoden positiivisin mikkeliläinen!
By Elina2.11.2022
Mikkelin Jukureiden päävalmentaja Olli Jokinen on Vuoden positiivisin mikkeliläinen! Voitto ratkesi vain 30 äänen erolla ja kisan johtopaikka vaihtui vielä viimeisen äänestysviikonlopun aikana. Ääniä Mikkelin Nuorkauppakamari ry:n organisoimassa äänestyksessä annettiin n. 1700. Jokinen kommentoi saamaansa tunnustusta tuoreeltaan: – ”Hieno juttu! Pyrimme yleisellä tasolla omassa arjessa ajattelemaan asioita positiivisuuden kautta ja vaalimaan positiivista ilmapiiriä hallilla. Teemme …
Olli Jokinen on Vuoden positiivisin mikkeliläinen! Lue lisää »
Kauden Päätös 2022
By Tiina Ylönen1.11.2022
Tervetuloa Mikkelin Nuorkauppakamarin Kauden Päätökseen lauantaina 10.12.2022! Ovet aukeavat klo 17.30 ja ohjelma alkaa klo 18.Juhlallisuuksia vietetään Landhaus Kekkolassa (Vanhamäentie 36, Mikkeli). Ohjelmassa kuluneen vuoden muistelua, tulevan tutkailua, palkintosadetta, mukavaa yhdessäoloa ja hyvää ruokaa!Ohjelma jatkuu iltamyöhään ja halukkaat voivat jatkaa juhlintaa aamun pikkutunneille saakka (pilkku 1.30). Tarjolla on kolmen ruokalajin Savolais-saksalais-sardinialainen menu, jonka pääruuan jokainen saa valita …
Mikkelin Nuorkauppakamari ry:n hallitus 60-vuotisjuhlavuodelle 2023 on valittu
By Elina19.10.2022
Mikkelin Nuorkauppakamari ry on vaalikokouksessaan 18.10.2022 valinnut uusia jäseniä sekä hallituksen vuodelle 2023. Puheenjohtajaksi (PRES) valittiin Hanna Laukkanen. Laukkanen on ollut kamarin toiminnassa mukana vuodesta 2018 ja ollut koko ajan erittäinaktiivinen toimija. ”Meillä on ensi vuodelle erittäin innostunut ja energinen hallitus koossa. Mukana on eri alojen asiantuntijoita ja uskon, että sitä kautta toimintaan saadaan taas …
Mikkelin Nuorkauppakamari ry:n hallitus 60-vuotisjuhlavuodelle 2023 on valittu Lue lisää »
Saimaan Aarre -pakolautapeli palkittiin tampereella kansallisessa vuosikokouksessa Vuoden yhteistyöprojektina
By Elina24.4.2022
Viiden nuorkauppakamarin yhteistyönä tuottama Saimaan Aarre -pakolautapeli sai arvostetun Vuoden yhteistyöprojekti 2021 -palkinnon. Palkinto luovutettiin Suomen Nuorkauppakamareiden vuosikokouksen gaalassa lauantaina Tampereen Nokia-areenalla. Palkintokriteeristössä painotetaan nuorkauppakamareiden yhteistyön merkitystä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämiseksi. Saimaan Aarre -pakolautapeli on uudelleen pelattava pakolautapeli, jossa tutustutaan Saimaan ympäristöön erilaisten pulmien kautta. Mikkelin Nuorkauppakamarin ideasta lähtenyt projekti toteutettiin yhdessä Imatran, Lappeenrannan, Savonlinnan ja …
kamarille mainetta ja kunniaa aluekokouksessa raumalla
By Elina23.3.2022
Mikkelin nuorkauppakamari on yhdessä neljän muun paikalliskamarin kanssa saanut Suomen nuorkauppakamareiden Alue B:n vuosikokouksessa Raumalla kunniamaininnan Saimaan Aarre -pakopelin toteutuksesta. Kunniamaininta tuli Paras Kamariyhteistyö -palkintokategoriassa, jonka palkintokriteeristössä painotetaan kamareiden yhteistyön merkitystä yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisäämiseksi. Saimaan Aarre -pakolautapeli on Mikkelin, Lappeenrannan, Imatran, Savonlinnan ja Warkauden nuorkauppakamareiden yhteistyössä tuottama pakolautapeli. ”Idea peliin lähti Mikkelin nuorkauppakamarista ja mukaan …
kamarille mainetta ja kunniaa aluekokouksessa raumalla Lue lisää »
Tiina Ylönen on mikkelin nuorkauppakamarin hallituksen puheenjohtaja vuonna 2022
By jci_mikko24.10.2021
KAUPPAKAMARIN KEHITYSPÄÄLLIKKÖ TIINA YLÖNEN ON MIKKELIN NUORKAUPPAKAMARIN PUHEENJOHTAJA VUONNA 2022 Mikkelin Nuorkauppakamarin vaalikokous valitsi toimijat vuodelle 2022. Puheenjohtajan nuijaa ensi vuonna kokouksissa heiluttaa Tiina Ylönen. Ylönen on ollut mukana toiminnassa jo useita vuosia ja toimii vuoden 2021 hallituksessa valmistautuvan puheenjohtajan roolissa vastaten jäsenhankinnasta ja koejäsenistä. Päivätyössään Ylönen on tullut tutuksi eteläsavolaisille yrityksille ja yrittäjille Etelä-Savon …
Tiina Ylönen on mikkelin nuorkauppakamarin hallituksen puheenjohtaja vuonna 2022 Lue lisää »
Vuoden 2021 positiivisin mikkeliläinen on valittu!
By jci_mikko1.10.2021
Vuoden Positiivisin Mikkeliläinen 2021 -äänestyksessä jätettiin tänä vuonna huimat 2 643 ääntä, mikä on lähes 1 000 ääntä enemmän kuin edellisvuonna. Mikkelin Nuorkauppakamarin järjestämässä äänestyksessä olivat ehdolla yrittäjät Pauliina Hukkanen, Olli Heinikainen, Roope Rask, Koronatiimi (Hans Gärdström ja Santeri Seppälä) sekä toiminnanjohtaja Tuomas Anttonen. Vuoden Positiviisin Mikkeliläinen 2021 voittaja on Koronatiimi! Äänestys oli käynnissä Mikkelin Nuorkauppakamarin …
Vuoden 2021 positiivisin mikkeliläinen on valittu! Lue lisää »
Kamarista ponnistanut: Saara
By jci_mikko16.8.2021
Kamarista ponnistanut Starttaamme nettisivuillamme uuden blogisarjan, jossa senaattorimme sekä uupuneet jäsenet kertovat kokemuksiaan siitä, miten nuorkauppakamaritoiminta on auttanut heitä etenemään urallaan. Kuulemme mielenkiintoisia haastatteluita niin yritys- kuin kuntamaailmasta. Lyhenteet Teksti vilisee kamarilyhenteitä – selitteet löydät helpoiten UKK-osiosta. Artikkelisarjamme toistaiseksi viimeisimmässä jutussa ääneen päästetään kenties kamarimme aktiivisin senaattori Saara. Saara on viestinnän ammattilainen ja yrittäjä SaaraLiu:n …
Kamarista ponnistanut: Mervi
By jci_mikko9.8.2021
Kamarista ponnistanut Starttaamme nettisivuillamme uuden blogisarjan, jossa senaattorimme sekä uupuneet jäsenet kertovat kokemuksiaan siitä, miten nuorkauppakamaritoiminta on auttanut heitä etenemään urallaan. Kuulemme mielenkiintoisia haastatteluita niin yritys- kuin kuntamaailmasta. Lyhenteet Teksti vilisee kamarilyhenteitä – selitteet löydät helpoiten UKK-osiosta. Lomat on vietetty ja myös artikkelisarjamme ponnistaa uudelleen vauhtiin. Vihdoin irti pääsee Mervi. Mervi on Juvan kunnan kunnanjohtaja, …
Kamarista ponnistanut: Juho
By jci_mikko9.7.2021
Kamarista ponnistanut Starttaamme nettisivuillamme uuden blogisarjan, jossa senaattorimme sekä uupuneet jäsenet kertovat kokemuksiaan siitä, miten nuorkauppakamaritoiminta on auttanut heitä etenemään urallaan. Kuulemme mielenkiintoisia haastatteluita niin yritys- kuin kuntamaailmasta. Lyhenteet Teksti vilisee kamarilyhenteitä – selitteet löydät helpoiten UKK-osiosta. Seuraavaksi esittelemme Juhon. Juhon perheeseen kuuluvat vaimo ja 11-vuotias tytär. Juho on osakas ja toimitusjohtaja Tilintarkastus Inkeröinen & Himanen …
Kamarista ponnistanut: Tapio
By jci_mikko1.7.2021
Kamarista ponnistanut Starttaamme nettisivuillamme uuden blogisarjan, jossa senaattorimme sekä uupuneet jäsenet kertovat kokemuksiaan siitä, miten nuorkauppakamaritoiminta on auttanut heitä etenemään urallaan. Kuulemme mielenkiintoisia haastatteluita niin yritys- kuin kuntamaailmasta. Lyhenteet Teksti vilisee kamarilyhenteitä – selitteet löydät helpoiten UKK-osiosta. Kolmas osa piti kertoa pienen kunnan kunnanjohtajasta, mutta saimmekin haastatteluun Mikkelin kaupunkilehden päätoimittajan, Tapion. Tapsan perheeseen kuuluu Ulla-vaimon …
Kamarista ponnistanut: Elisa
By jci_mikko23.6.2021
Kamarista ponnistanut Starttaamme nettisivuillamme uuden blogisarjan, jossa senaattorimme sekä uupuneet jäsenet kertovat kokemuksiaan siitä, miten nuorkauppakamaritoiminta on auttanut heitä etenemään urallaan. Kuulemme mielenkiintoisia haastatteluita niin yritys- kuin kuntamaailmasta. Lyhenteet Teksti vilisee kamarilyhenteitä – selitteet löydät helpoiten UKK-osiosta. Juttusarjan toisessa osassa haastattelemme Elisaa. Elisa työskentelee MPY Telecomilla asiakkuus- ja markkinointijohtajana. Elisa on naimisissa Jarin kanssa ja …
Kamarista ponnistanut: Päivi
By jci_mikko17.6.2021
Kamarista ponnistanut Starttaamme nettisivuillamme uuden blogisarjan, jossa senaattorimme sekä uupuneet jäsenet kertovat kokemuksiaan siitä, miten nuorkauppakamaritoiminta on auttanut heitä etenemään urallaan. Kuulemme mielenkiintoisia haastatteluita niin yritys- kuin kuntamaailmasta. Lyhenteet Teksti vilisee kamarilyhenteitä – selitteet löydät helpoiten UKK-osiosta. Ensimmäisenä ääneen pääsee Päivi Väisänen. Päivi työskentelee Tilintarkastus Inkeröinen & Himanen Oy:n palveluksessa HT-tilintarkastajana. Tilintarkastus Inkeröinen & Himanen …
Vuoden 2020 tekijöitä palkittiin kauden päätöksessä
By jci_mikko31.5.2021
VUODEN 2020 TEKIJÖITÄ PALKITTIIN Vuosi 2020 saatiin vihdoista viimein pakettiin, kun kauden päätöstä (ja 2021 avausta) juhlistettiin lauantaina Ravintola Holvissa. Kauden päätös ei olisi kauden päätös, ilman palkintosadetta. Vuoden 2021 puheenjohtaja Sami jakoi tunnustuksia ansioituneesta toiminnasta senaattorien säestämänä.
Ihan Mikkelistä -verkkopalvelulle menestystä sekä alue- että kansallisessa palkintogaalassa!
By jci_mikko20.4.2021
IHAN MIKKELISTÄ -VERKKOPALVELULLE MENESTYSTÄ SUOMEN NUORKAUPPAKAMARIEN KANSALLISESSA VUOSIKOKOUKSESSA Mikkelin Nuorkauppakamarin vuosi sitten lanseeraama Ihan Mikkelistä -verkkopalvelu palkittiin Suomen Nuorkauppakamarien kansallisen vuosikokouksen palkintogaalassa viikonloppuna. Palkintogaala järjestettiin osana kansallista vuosikokousta, joka järjestettiin olosuhteiden vuoksi virtuaalitoteutuksena.
Mikkelin Munajahti 2021 on täällä!
By jci_mikko26.3.2021
Pääsiäiskana on mennyt päivistä sekaisin ja aloitti munimisen jo nyt! Mikä on munajahti? Munajahti on Mikkelin Nuorkauppakamarin ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n järjestämä tapahtuma, jossa voit voittaa ravintolalahjakortteja paikallisiin ravintoloihin. Olemme pyytäneet alueen yrityksiä lahjoittamaan arvoltaan 25€ ravintolalahjakortteja. Kortit kerätään yhteiseen pottiin, joille järjestäjät keksivät vihjeen ja kirjainkoodin. Myös lahjoittajat voivat itse halutessaan keksiä vihjeensä. Korttiin oikeuttava koodi asetetaan …
Tuottava idea 2021 -kilpailu on käynnissä!
By jci_mikko3.3.2021
Tuottava idea -kilpailu on käynnissä! Tuottava Idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamareiden järjestämä kansallinen kilpailu, jonka juuret ovat Turun Nuorkauppakamari ry:ssä. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1977 ja jo seuraavana vuonna kilpailusta tuli valtakunnallinen! Yrityssarja Yrityssarja on avoin kaikille yrityksille toimialasta tai yrityksen iästä/koosta riippumatta. Yhteiskunta-sarja Yhteiskunta-sarja on julkisille organisaatiolle kuten korkeakouluille, kunnille. Start-up nimensä mukaisesti …
Vuoden 2021 toimijat Mikkelin Nuorkauppakamarissa
By jci_mikko19.1.2021
Uusi vuosi, uudet kujeet! Nuorkauppakamaritoiminnan yksi hienous on ”vuosi per virka”-periaate, jolloin jäsenemme pääsevät kokeilemaan ja oppimaan eri viroissa uusia asioita.
EMILIA SIMOS ON VUODEN MIKKELILÄINEN 2020
By jci_mikko6.12.2020
Mikkelin Nuorkauppakamari palkitsi lauantaina Mikkelin joulunavauksessa lauantaina 5.12.2020 Vuoden Mikkeliläisenä Emilia Simoksen. Palkinnon Emilialle luovutti Mikkelin Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Sami Savolainen yhdessä ensi vuoden puheenjohtajan Jenni Oksasen kanssa.
DREAM AND LEAD BIG
By Hanna Laukkanen29.10.2020
Suomen Nuorkauppakamareiden kansallista vaalikokousta vietettiin 9.-11.10. Helsingissä Original Sokos Hotel Presidentissä. Ottaen huomioon tämän vallitsevan maailmatilanteen, josta jokainen on varmasti saanut jo tarpeekseen, ei tällaisten tapahtumien järjestäminen ole ollenkaan itsestäänselvyys.
Kamarin verkostoista virtaa
By Hanna Laukkanen11.9.2020
Saan kiittää kamaritoimintaa siitä, missä olen tänään eli Juvan kunnanjohtajana. Kamari on tarjonnut aikanaan Mikkeliin muualta tulleelle erinomaisen verkoston, jota olen voinut hyödyntää niin siviilissä kuin työelämässä puhumattakaan johtamisen ja oppimisen paikoista lukuisissa pesteissä kamarissa, alueella sekä kansallisesti.
Positiivista potkua syksyyn
By jci_mikko3.9.2020
Siitä on jälleen äänestetty, vuoden positiivisimmasta mikkeliläisestä nimittäin. Äänestyksen voitti Domin sedät 738 äänellä. Heidän panoksensa paitsi kaupungin ravintolakulttuuriin, mutta myös asenteensa haastavana koronakeväänä ei selvästikään ole jäänyt huomaamatta. Yhteensä ääniä annettiin 1744 ja äänestysaktiivisuus olikin kiitettävä. Hieno huomata, että tämän kaltaiselle tunnustukselle on kaupungissa tarvetta. Tsekkaa myös Länsi-Savon juttu täältä.
Etelä-Savon JC-Kilta 10-vuotta – Nuorkauppakamarilaisten vaikuttamista jo vuosikymmenen ajan
By Hanna Laukkanen28.8.2020
Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Etelä-Savon kauppakamarin alaisuuteen perustettiin JC-Kilta. Ajatus killan perustamisesta tuli entiseltä Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtajalta, Markku Kakriaiselta.
JICCELI CUP 2020
By Hanna Laukkanen19.8.2020
Yksi ilta Saimaan rannalla voi aikaan saada sen, ettei kukaan 15-henkisestä ryhmästä voi katsoa enää tuorekurkkuja samalla tavalla. Miten muovikuorinen närpiöläinen liittyy Saimaaseen ja ryhmään eri alojen ihmisiä, jotka eivät kaikki toisiaan tunteneet? Syynä tähän on kaksi (tai virallisesti kolme) kirjainta: JC(I).
Kamarin uudet nettisivut
By jci_mikko3.6.2020
Kamarin uudet nettisivut Mikkelin Nuorkauppakamari sai toukokuussa uudet nettisivut palvelemaan paremmin jäsenhankintaa, jäsenistöä ja yhteistyön mahdollisuuksia. Sivustouudistuksen suunnitteli ja toteutti kamarin jäsen Mikko Oksanen hallituksen ja tiedottajamme Hanna Laukkasen toiveita kuunnellen.
Ihan Mikkelistä? No todellakin!
By jci_mikko29.4.2020
Mikkelin Nuorkauppakamarin visio on olla juuri alkaneen, uuden strategiakauden päätteeksi "Aktiivisin ja rohkein Mikkelin alueen suunnannäyttäjä". Arvot, joiden mukaan toimintaamme teemme ovat "Kiinnostu. Kokeile. Kehity" ja "1+1>2".
Jäsenesittely: osa I
By Hanna Laukkanen15.3.2020
Mikkelin Nuorkauppakamarissa on monipuolinen kattaus jäseniä. Vuoden 2020 aikana haluamme tuoda esiin erilaisia jäsentarinoita eli blogia kannattaa lukea jatkossakin! Rohkeasti ensimmäisenä esittelyvuorossa on koejäsen, monien projektien aktiivinen osallistuja sekä viestintätiimimme jäsen, Soili.
Businesstreffit: Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
By Hanna Laukkanen5.3.2020
Businesstreffit ovat kamarilaisille verkostoitumistilaisuuksia ja yrityksiin tutustumisia. Treffien nimen mukaisesti on niissä myös matcheja tullut. Minä olen vuorostani jo hyvin mones kamarin hallituksessa oleva LOM eli tapahtumavastaava, joka parhaimman mahdollisen tiedon mukaan yrittää tarjota jäsenillemme toivottua ohjelmaa. Työelämän amorina pääsen toimimaan noin kerran kuukaudessa, kun järjestän treffitapaamisia yrityksiin. Kepeästä nimestä huolimatta olemme liikkeellä aina tositarkoituksessa.
Kiinnostuitko?
Mikäli turinamme saivat sinut kiinnostumaan toiminnastamme, kuten jäsenyydestä tai yhteistyöstä, tai sinulla on meille projekti-idea, ole rohkeasti yhteydessä!