Projektit

Kamarin toiminta rakentuu pitkälle erilaisten projektien ympärille. Mikkelin Nuorkauppakamari on ollut mukana monissa eri projekteissa, joista osa toistuu säännöllisesti ja osa toteutetaan vain kerran.

Toistuvat projektit

Vaihtuvien projektiemme lisäksi järjestämme vuosittain toistuvia projekteja.

Vuoden positiivisin mikkeliläinen

Suomen Nuorkauppakamarit ja Positiivarit ovat tehneet vaikuttavaa yhteistyötä jo vuodesta 1993 lähtien valitsemalla ja jakamalla vuosittain Vuoden Positiivisin Suomalainen -huomionosoituksen, joka julkistetaan valtakunnallisella Positiivisuusviikolla syyskuussa.

Paikalliset nuorkauppakamarit ovat tahoillaan valinneet kaupunkinsa positiivisimman henkilön tai yhteisön vuodesta 2004 lähtien. Mikkelissä tunnustusta on jaettu vuodesta 2005.

2005 Tarja Pyhähuhta
2006 Jaakko Laitinen
2007 Joanna Väre
2008 Antero Levänen
2009 Jukka Pöntinen
2010 Arto Kivekäs
2011 Saara Kokko
2012 Anja Friari
2013 Kaija Ahonen
2014 Tiina Maczulskij
2015 Jesse Haaja
2016 MAHL, Mikkelin alueen harrasteliigat
2017 Mikkelin Jukurit
2018 Vesa Paakkola
2019 Ville Hyvärinen
2020 Domin sedät, DOM Mikkelin yrittäjät
2021 Essoten koronatiimi: Hans Gärdström ja Santeri Seppälä
2022 Olli Jokinen

Vuoden mikkeliläinen

Mikkelin nuorkauppakamari on vuodesta 1978 lähtien jakanut Vuoden Mikkeliläinen –tunnustuksen. Tunnustuksen voi saada Mikkelin tuomisesta maailmakartalle erilaisilla teoilla ja toimilla sekä Mikkelin myönteisen kuvan luomisesta. Tunnustusta ei voi saada urheilemalla eikä politikoimalla.

Palkinnon kriteerit ovat vuosien saatossa täyttäneet eri alojen vaikuttajat, joiden nimet ovat useimmille tuttuja. Vuoden Mikkeliläisen valinta on yksinomaan kamarin puheenjohtajan päätettävissä – toki hän voi halutessaan kysyä jäsenistön ehdotuksia palkittavaksi henkilöksi.

1978 Erik Toivanen
1979 Ritva Löf
1980 Saimi Ahvenainen
1981 Jaakko Laitinen
1982 Ilkka Sten
1983 Heikki Kähärä
1984 Matti Blomqvist
1985 Kai Harlin
1986 Timo Toiviainen
1987 Raimo Räsänen
1988 Seppo Kauppila
1989 Pirkko Heikkinen
1990 ei tietoa/ei jaettu
1991 Matti Saksa
1992 Jouko Innanen
1993 Olli Kumela
1994 Pertti Oksa
1995 Hannu Savisalo
1996 Leo Laukkanen
1997 Krystian Tesarczyk
1998 Selvä perjantai –tapahtuma/ kaupungin nuorisotoimi
1999 ei tietoa/ei jaettu
2000 Mari Puputti
2001 Jukka Tikka
2002 Raimo Pohjolainen
2003 Ari Hänninen
2004 Jerzy Dubiel
2005 Sirpa Tapio
2006 Kari Piippo
2007 Kyösti Ylijoki
2008 Jukka Toivakka
2009 Olli Jaatinen
2010 Mika Sillanpää
2011 Janne Viitamies
2012 Kaj Närhinen
2013 Teija Kekkonen
2014 Jukka Holmstedt
2015 Markku Kakriainen
2016 Hannu Korhonen
2017 Matti Malinen
2018 Elisa Hillgen
2019 Domin sedät, Dom Mikkeli
2020 Emilia Simos
2021 Sodan ja Rauhan keskus Muisti
2022 Ramin Konditoria

 

Projektejamme vuosien varrelta

Nuorkauppakamaritoiminta on parhaimmillaan yhteiskuntaa tukevaa ja elinkeinoelämää elävöittävää. Vuosittain vaihtuvat projektimme pyrkivät reagoimaan vallitsevaan tilanteeseen.

Ihan

Ihan Mikkelistä

Ihan Mikkelistä -palvelu tarjoaa koronaviruksen aiheuttamassa haastavassa tilanteessa apua paikallisille, jotta palvelut olisivat tarjolla myös heille, ketkä eivät tilanteesta johtuen pysty esimerkiksi käymään kaupassa tai muilla asioila.
JCI_puuhakirja_2019

Miun Mikkeli -puuhakirja

Mikkelin Nuorkauppakamari lahjoitti Miun Mikkeli Puuhakirjat esikoulunsa päättäville Mikkelin alueen lapsille osana lukemisen unelmavuotta. Miun Mikkeli -Puuhakirjaa ovat olleet mahdollistamassa Auto-Kilta, Etelä-Savon ammattiopisto Esedu, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon pelastuslaitos, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä Essote, Kantolan Rengas, Kauppakeskus Akseli, Lähi-Tapiola Savo-Karjala, Mainostoimisto Groteski, Ri-Ha Invest, Mikkelin Kaupunki sekä Mikkeli Siivotaan.
1

Tulevaisuuspäivä Mikkelissä -tapahtuma

Mikkelin Nuorkauppakamari ry on Etelä-Savossa toimivan Team Futuren toimeksiannosta saanut vastuulleen järjestää Tulevaisuuspäivän Mikkelin paikallistapahtuman 12.3.2020, joka on osa valtakunnallista Tulevaisuuspäivä -konseptia.
JCI_heijastinliivit

Miun Mikkeli -heijastinliviit ekaluokkalaisille

Mikkelin Nuorkauppakamari ry lahjoitti syksyllä 2018 heijastinliivit kaikille Mikkelissä ekaluokkansa aloittaneille koululaisille, jolloin liivin sai kaikkiaan 549 lasta. Mukana heijastinliivien hankinnassa olivat yritykset Aitoasunnot, Etelä-Savon Energia Oy, Let’s Go Taksi, MPY Palvelut Oyj ja Osuuskauppa Suur-Savo.

Projekti-idea?

Onko sinulla idea projektista, jossa nuorkauppakamari voisi olla mukana tai toteuttajana? Jätä ideasi meille ideapankkiimme, niin otamme ideasi käsittelyyn!